Mainos

Iholla-naiset livevieraina

Sini kävi livevieraana: Kotiväki luottaa minuun yhä!

Sini kävi livevieraana: Kotiväki luottaa minuun yhä!

11.05.2012 14:18

Sini kävi Iholla-naisista toisena livevieraana Subin netissä. Sini kertoi tuoreita kuulumisia muun muassa koulunkäynnistään ja kesäsuunnitelmistaan.

Iholla-naisten livevierailukierros jatkui torstaina 10.5. Sinin vierailulla. 16-vuotias Sini saapui vastailemaan katsojien kysymyksiin suoraan koulun penkiltä.

Sinin koulunkäyntiin liittyvät ongelmat olivatkin kiinnostaneet suuresti myös katsojia, sillä aiheesta oli tulvinut Sinille runsaasti kysymyksiä. Tällä hetkellä Sini kertoo koulunkäynnin sujuvan jo paremmin kuin sarjan kuvaamisen aikoihin.

– Olen saanut motivioitua itseni, koska haluan suorittaa lukion kolmessa vuodessa.

Kotiväen luottamus tallella

Lempiaineikseen koulussa Sini luetteli välituntien lisäksi historian ja uskonnon. Myös englannissa nainen on vahvoilla.

– Äitini on Intiasta kotoisin, ja hänen intialaiset sukulaisensa asuvat Amerikassa. 5-vuotiaana äiti laittoi minut englanninkieliseen kouluun, Sini kertoo vahvasta kielitaidostaan.

Sinin mielestä oman elämän kuvaamisessa parasta oli kuvaamisen tuoma vaihtelu normiarkeen.

– Se toi iloa ja jännitystä elämään, kun teki vaihteeksi jotain erilaista. Vaikeinta oli se kun vaikka kokkasi ja halusi kuvata sitä, oli vaikea säätää kameran kanssa. Tai esimerkiksi kun oli kiire, olisi ollut kiva että olisi ollut kuvaajakin, Sini vitsailee.

Kotona valehtelusta Sinille ei ole koitunut suurempia ongelmia, vaikka välillä vanhemmat ovatkin vitsailleet Sinin olevan "niin arestissa".

– Kavereita olen varoittanut etukäteen jos on tulossa jotain noloa, Sini sanoo.

Haaveena näyttelijän ammatti

Katsojia kiinnosti kovasti myös Sinin teatteriharrastus.

– Tykkäsin pienestä saakka elokuvista ja tein esityksiä kavereiden kanssa. Kaverini oli teatterissa ja sitä kautta lähdin siihen sitten itsekin.

Yksin Sinin suurimmista idoleista on Hollywood-tähti Johnny Depp.

– Haaveeni olisi tulla isona näyttelijäksi. Viime aikoina myös elokuva-ohjaajan ammatti on alkanut kiinnostaa.Mutta jos mikään ei muu onnistu niin lentoemäntä musta varmaan tulee, Sini hymyilee.

– Kymmenen vuoden päästä toivoisin että mulla olisi kiva työ, mistä saa hyvin rahaa ja josta tykkään ja että olis perhe aluillaan.

Teatterin lisäksi Sini kirjoittelee runoja ja joskus laulujakin. Nuorempana Sini harrasti myös jalkapalloa ja lentopalloa.

Toinen aihe josta Siniltä kyseltiin, oli Sinin poikaystävä Albert. Sini ja Albert tutustuivat yhteisen yläasteen kautta. Pari vuotta myöhemmin Albert pyysi Siniä Facebookissa ulos. Kieltäydyttyään kahden viikon ajan Sini lopulta suostui, ja nyt pari on ollut yhdessä melkein vuoden.

– Parasta Albertissa on että hän on niin ymmärtäväinen ja herttainen, Sini sanoo.

Tulevaisuus avoinna

Kesäksi Sini ei ole hakenut kesätöitä, koska lomasuunnitelmat eivät varmistuneet ajoissa. Sinin unelmien kesäduuni olisi työskennellä kesäteatterissa tai tarjoilijana. Tulevana kesänä Sini aikoo kuitenkin suunnata mahdollisesti Amerikkaan tai mökille.

Tavoitteissa on myös yrittää päästä mahdollisimman useisiin koekuvauksiin ja saada näyttelijänuraa alulle.

– Juuri tällä viikolla oli viimeinen esitys näytöksestä, jota työstettiin vuoden. Mulla oli siinä kolme roolia ja se oli tosi haastavaa, mutta sujui hyvin, Sini kertoo.

Iholla-sarjan myötä tullut julkisuus ei ole ainakaan vielä kovin paljoa hetkauttanut Sinin normaalia elämää. Kasvotusten annettu palautekin on ollut pelkästään positiivista.

– Mulle saa tietysti tulla juttelemaan jos haluaa. Kiitos kun olette jaksaneet katsoa mun elämää ja kaikista positiivisista kommenteista tosi paljon kiitoksia!

Pia livevieraana perjantaina 18.5. kello 16, lähetä kysymyksesi täällä!

IHOLLA Subilla tiistaista perjantaihin kello 22. Jaksot ja psykologi Laura Stenroosin analyysit sarjan teemoista löydät Subin netistä: sub.fi/iholla.

Iholla-nettisivujen Sohvalla-osiossa psykologi Laura Stenroos pohtii Iholla-sarjassa esiin nousevia teemoja.

(Sub)

Keskustele

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

16:00

Jamie Oliver: mestarikokki

Tunteet pinnassa. Ravintolassa on remontti käynnissä ja henkilökuntaa uupuu, mutta ensimmäiset asiakkaat odottavat jo herkkuja lautaselleen. Lisäksi Jamie on huolestunut ruokalistan monimutkaisuu ...

Jamie Oliver: mestarikokki

16:00 - 17:00

Tunteet pinnassa. Ravintolassa on remontti käynnissä ja henkilökuntaa uupuu, mutta ensimmäiset asiakkaat odottavat jo herkkuja lautaselleen. Lisäksi Jamie on huolestunut ruokalistan monimutkaisuudesta. Alku ei vaikuta lupaavalta. Stressin keskellä tunteet kärjistyvät. Miten käy, kun ravintola on ensimmäistä kertaa täyteen varattu ja asiakkaina on entisiä kollegoita Jamien Fifteen-ravintolasta? Brittiläisessä ruokarealityssä tähtikokki Jamie Oliver antaa yhdelle ex-oppilaalleen mahdollisuuden avata oman ravintolansa.

Seuraavaksi

  • 17:00

    Top Chef

    Top Chef

    17:00 - 18:00

    Kylmä sota. Kilpailijat pääsevät tuomaroimaan toistensa ruokia kahdessa ryhmässä. Annetaanko arviot rehellisesti vai yrittääkö joku pelata rumaa peliä? Tulikokeessa valmistetaan annos eksoottisesta raaka-aineesta. Lautaselle päätyy muun muassa krokotiilia ja strutsia.

  • 18:00

    Duudsonit: Britney-possun viimeinen matka

    Duudsonit: Britney-possun viimeinen matka

    18:00 - 19:00

    Duudsonit kunnioittavat Britney-possunsa muistoa osallistumalla kuuluisaan, Amerikan länsirannikolla ajettavaan Bullrun -ralliin. Taistellessaan rallin voitosta he ripottelevat edesmennen lemmikkipossunsa tuhkat ympäri Amerikkaa ja joutuvat häikäilemättömien kilpakumppanien jekkujen kohteeksi. Tuotanto: Rabbit Films.

  • 19:00

    American Idol

    American Idol

    19:00 - 20:00

    Amerikkalaisessa laulukilpailussa etsitään seuraavaa idolia pop-musiikin tähtitaivaalle.