Mainos

Syttyikö rakkaus?

Kimmo: Pidetään Suomen väkiluku kasvussa

14.03.2012 22:08

27-vuotias Kimmo pääsi Rakkaudella katettu ohjelmassa kaksi kertaa treffeille Hennan kanssa. Mitä sitten tapahtui?

– Siihen yhdistyi ruoanlaitto ja deittailu, helsinkiläinen Kimmo perustelee lähtemistään mukaan Rakkaudella katettu -ohjelmaan. Lisäpontta päähänpistolle antoi myös "yksinäisen illan" aikana nähty tv-mainos. Hyväkäytöksinen mies päätti kokeilla onneaan avoimin mielin:

– Kaikki on plussaa, hän naurahtaa.

Kimmo kertoo menun laatimisen olleen hankalin osuus. Kun omat ruokabravuurit ovat hänen mielestään arkisempia, piti suunnitelmaan käyttää enemmän aikaa ja vaivaa. Jälkikäteen hän on tyytyväinen ratkaisuunsa, mutta itse deittitilanne oli jotain ihan uutta:

– Jännittäähän ne normaalit treffitkin, ja sokkotreffit oli ihan uus juttu, Kimmo kertaa tunnnelmiaan ennen Hennan tapaamista. Ensimmäisestä tapaamiskerrasta jäi Kimmolle hyvä fiilis, vaikka kameroiden läsnäolon takia "juttu ei luistanutkaan niin hyvin kuin normaalisti".

Henna sai valita yhden deittikokelaan kolmesta kotikokista toisille treffeille. Hän valitsi Kimmon, jonka räjäyttävän hyvästä ruuasta "pää meni sekaisin". Luonnollisesti Kimmo oli tyytyväinen Hennan päätökseen ja kaksikko nautti mukavan illan ravintolassa. Kimmo kertoo toisten treffien tunnelman olleen jo vapautuneempi ja kun jää oltiin saatu murrettua, he siirtyivät kahdestaan jatkoille. Valitettavasti molemmilla oli menoja seuraavana aamuna, mutta drikkien lomassa he vaihtoivat yhteystietonsa.

Metsästys on aina päällä

Kimmo: Pidetään Suomen väkiluku kasvussa

Mitä sitten tapahtui?

– Kerran ollaan tavattu sen jälkeen, Kimmo kertoo. Hänen mielestään tutustumista on vaikeuttanut välimatka: Henna asuu Tampereella ja hän itse Helsingissä.

– Romanssista ei voi tässä kohtaa puhua, mies myöntää rauhalliseen tyyliin.

Kimmo jatkaa eloaan sinkkuna, mutta ei suinkaan asu yksin. Mies asuttaa suurta kimppakämppää yhdessä kolmen naisen ja toisen miehen kanssa. Tästä huolimatta hän kertoo kuitenkin kumppanin metsästyksen olevan päällä aina, "aktiivis-passiivisesti".

– Onhan tässä aina jotain potentiaalisia, mies myhäilee. Sen hän on huomannut, että naiset osaavat arvostaa hyvää ruokaa. Mitään suurempia muutoksia hän ei tekisi Rakkaudella katettu -ohjelmassa tarjoamaansa menuuseen, mutta esillepanoa hän parantaisi.

Treffien aikana Kimmo esitti kiperiä kysymyksiä Hennalle muun muassa lasten hankkimisesta. Kuinka monta lasta määrätietoiselta vaikuttava mies sitten itse haluaa?

– Kolme lasta, Kimmo vastaa salamana

– Näin pidetään Suomen väkiluku kasvussa, sinkkumies naurahtaa.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

20:30

Simpsonit

Rannikkonostalgiaa. Simpsonit lähtevät lomamatkalle rannikolle pieneen kalastajakylään, jonka Marge muistaa lapsuudestaan. Törttöiltyään ilotulitteiden kanssa Homer joutuu pakkotyöhön kalastusalu ...

Simpsonit

20:30 - 21:00

Rannikkonostalgiaa. Simpsonit lähtevät lomamatkalle rannikolle pieneen kalastajakylään, jonka Marge muistaa lapsuudestaan. Törttöiltyään ilotulitteiden kanssa Homer joutuu pakkotyöhön kalastusalukselle juuri kun ankara myrsky lähestyy aluetta... Amerikkalainen animaatiosarja.

Seuraavaksi

  • 21:00

    Viidakon tähtöset

    Viidakon tähtöset

    21:00 - 22:00

    Jakso 7. Luksuskisan hämähäkit saa Tähtöset hysterian partaalle. Ryhmäpaineesta huolimatta tehtävä tuntuu osalle ylivoimaiselta. Rahakisassa kilpailijat joutuvat pistämään kuntonsa koetukselle. Kauden ensimmäinen pudotus luo jännitteitä leireihin.

  • 22:00

    Pahan jäljillä

    Pahan jäljillä

    22:00 - 23:00

    Kirous. Asevaraston synkät jäljet johdattavat FBI:n jahdatun miliisipomon jäljille paljastaen, miten syvälle Joen kultti on lonkeronsa kietonut. Luottomieheensä pettynyt Joe ei ilahdu FBI:n nuuskiessa liian lähellä ja ottaa ohjat omiin kylmäverisiin käsiinsä. Julma murhaaja hinkuaa myös selvittää Ryanin menneisyyden, kun keskeneräinen romaani intiimeine henkilökuvauksineen on pysähdyksissä. Amerikkalaisessa rikossarjassa entinen FBI-agentti jahtaa Edgar Allan Poen innoittaman sarjamurhaajan seuraajia, joita murhaajaidoli johtaa vankilastakin käsin. 1. tuotantokausi.

  • 23:00

    House

    House

    23:00 - 00:00

    Hyvän maun rajat. Wilson patistaa Housen speed dating -tapahtumaan. Mukaan hän houkuttelee myös hyvännäköisen Chasen. Löytyykö rakkaus pikatreffeiltä? House kaivaa Wilsonin menneisyydestä esiin kiusallisen asian ja tekee siitä pilkkaa julkisesti. Wilson hautoo kostoa kollegalleen. Sairaalassa selvitetään, mikä Frankie-nimistä bloggaajaa vaivaa. Nuori nainen kärsii oudoista oireista. Mustalla huumorilla höystetty amerikkalainen sairaaladraama, jossa teräväkielinen tohtori House (Hugh Laurie) ratkoo mitä kummallisempia sairaustapauksia tiiminsä