Mainos
Lontoon olympialaiset pääsivät Simpsoneihinkin

Lontoon olympialaiset pääsivät Simpsoneihinkin

03.08.2012 18:50

Lontoon parhaillaan käynnissä olevat olympialaiset tulevat näkymään myös animaatiossarja Simpsoneiden tulevassa jaksossa.

Suosikkianimaatio Simpsonit on tunnettu paitsi nimekkäistä julkkisvieraistaan, myös siitä, että erilaiset ajankohtaiset ilmiötkin pääsevät usein osaksi sarjan tapahtumia.

Nyt Springfieldin elämästä kertovassa sarjassa tullaan näkemään välähdys parhaillaan Lontoossa käynnissä olevista olympialaisista.

The Sun -lehden haastattelema lähde paljastaa, että 'The D'oh-cial Network -nimisessä jaksossa ketjupolttajasisatukset Patty ja Selma nähdään soutelemassa pitkin Thames-jokea tunnettujen Big Ben -kellotornin ja parlamenttitalojen kaltaisten tunnettujen maamerkkien vilahdellessa taustalla.

Jakson nimi viittaa olympialaisten sijaan Facebookin synnystä kertovaan Social Network -elokuvaan, ja tupakkasiskosten rinnalla vedessä lipuukin vahvasti Winklewoss-veljeksiä muistuttava kaksikko. Mark Zuckerbergin oikeuteen haastaneet kaksoset soutivat vuoden 2008 Pekingin olympialaisissa.

– Häviämme, koska keskittymisemme häiriintyy jatkuvasti kun mietimme vain niitä 65 miljoonaa dollaria, jotka saimme vahingonkorvauksina Facebook-riidasta. Jotenkin se summa ei vain riittänyt meille – vaikka olimme rikkaita jo alun alkaenkin, kaksoset tuskailevat veneessä.

Katso hauska pätkä jaksosta!

SIMPSONIT Subilla tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

15:50

Jamie Oliverin kotona

Riistalinnut Jamie lähtee lintujahtiin riistanvartija Geoffin kanssa. Saaliista syntyy rapeaa, uppopaistettua kyyhkyä aasialaiseen tapaan, paahdettuja lintuja polentapedillä sekä pannulla paistettua peltopyyt ...

Jamie Oliverin kotona

15:50 - 16:25

Riistalinnut

Jamie lähtee lintujahtiin riistanvartija Geoffin kanssa. Saaliista syntyy rapeaa, uppopaistettua kyyhkyä aasialaiseen tapaan, paahdettuja lintuja polentapedillä sekä pannulla paistettua peltopyytä hernemuhennoksen ja hiottujen ohrasuurimoiden kera. Jamie antaa myös paljon käteviä vinkkejä lintujen käsittelyyn keittiössä. Englantilaisessa ruokaohjelmassa Jamie Oliver valmistaa kotipihansa antimista helppoja ja herkullisia ruokia.

http://www.mtv3.fi/jamieoliver

Seuraavaksi

  • 16:25

    Eastenders

    Eastenders

    16:25 - 17:00

    Sekoamispisteessä

    Jean yrittää parhaansa mukaan hoivata Staceya, joka on palannut kotiin sekavassa tilassa. Lucas ei ole innoissaan Chelsean uudesta kosijasta. Christianin syntymäpäivää juhlitaan pienimuotoisesti. Ronnie, Jack, Minty ja Amanda pelaavat räsypokkaa pubissa. BBC:n tuottamassa suositussa draamasarjassa seurataan itäisessä Lontoossa sijaitsevan Albert Squaren naapuruston vilkasta arkea iloineen ja suruineen.

  • 17:00

    Lemmen viemää

    Lemmen viemää

    17:00 - 18:00

    Suhteet solmussa

    Parisuhteet ovat koetuksella Fürstenhofissa. Menneisyyden tapahtumat eivät jätä Theresaa ja Konstantinia rauhaan, ja he pitävät suhteessaan taukoa. Rosalien ja Maximin yhteiset hotellisuunnitelmat saavat äkkilopun Maximin hävittyä suuren summan pokerissa. Julius taas epäröi, miten saada Charlotte kiinnostumaan, ja Michael ja Gitti eivät löydä toisilleen tarpeeksi yhteistä aikaa. Elena ja Peter nauttivat Elenan saamasta palkinnosta hotellisviitissä, mutta Peter tuntee yhtäkkiä maagista vetovoimaa Theresaa kohtaan. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista.

    http://www.sub.fi/uutiset/lemmen-viemaa--sarjan-juonipaljastukset/1467078

  • 18:00

    Iholla

    Iholla

    18:00 - 18:30

    Jakso 7. Aikuiset on

    Claudia tarvitsee välillä miehen mallin pojilleen ja pyytää naapurilta apua. Johanna muistelee exäänsä ja on iloinen, että tämä on osana poikansa elämää. Marketan muutto lähenee, joka nostattaa ajatuksia tulevasta, miten yhteiselo tuleekaan sujumaan uudessa yhteisessä kodissa.

    avatv.fi/iholla