Mainos

Näyttelijätär joutui tiukkaan treeniin

15.06.2012 15:23

Näyttelijätär Catherine Zeta-Jones tanssi itsensä kuntoon uutuusleffan ansiosta.

Näyttelijätär Catherine Zeta-Jones tunnetaan rooleistaan muun muassa elokuvissa Zorron naamio ja Traffic. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen näyttelijätär on tekemässä comebackia tähtiä vilisevässä musikaalielokuvassa Rock of Ages.

Leffassa nähdään näyttäviä tanssi- ja laulukohtauksia ja rock'n'roll-elämää, josta Zeta-Jonesin esittämä konservatiivinen Patricia Whitmore ei perusta. Rooli oli kuitenkin Zeta-Jonesille mieluisa, sillä musikaalileffan tiukat tanssiharjoitukset auttoivat näyttelijättären pääsemään takaisin timmiin kuntoon.

Walesilaiskaunotar myöntää brittiläisen Stylist-lehden haastattelussa olevansa laiska kuntosalilla kävijä. Leffaprojektin myötä hän kuitenkin löysi unohtamansa lihakset!

– En ollut tanssinut pitkään aikaan. Käyn salilla ja käytän balettitankoa, mutta joka kerta mietin, että miksi ihmeessä olen tekemässä tätä. Työskenteleminen tässä elokuvassa oli minulle aikamoinen shokki! hän myöntää.

Hikisistä ja rankoista treeneista oli hyötyä, sillä Zeta-Jones on saanut hyvää palautetta roolistaan elokuvassa. Muissa osissa nähdään muun muassa 30 Rock -tähti Alec Baldwin ja Tom Cruise.

Katso Rock of Ages -leffan vauhdikas traileri!

OSALLISTU ROCK OF AGES -kilpailuun osoitteessa sub.fi/rockofages.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

06:00

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

SubChat

06:00 - 09:25

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

Seuraavaksi

  • 09:25

    Eastenders

    Eastenders

    09:25 - 10:00

    Lohtua pullosta. Peggyllä on vaikeuksia sietää humalaista Philiä silmissään, Shirleystä nyt puhumattakaan. Jeanilla on kerrankin aihetta iloita. Mustasukkainen Max väijyy tapansa mukaan Tanyan jokaista liikettä etenkin tämän ollessa treffeillä. Jackin lentokenttäreissu taisi saada onnellisen lopun, ainakin toistaiseksi. BBC:n tuottamassa suositussa draamasarjassa seurataan itäisessä Lontoossa sijaitsevan Albert Squaren naapuruston vilkasta arkea iloineen ja suruineen.

  • 10:00

    Lemmen viemää

    Lemmen viemää

    10:00 - 11:00

    Peter Bach, uusi mies. Gitti palaa Markuksen järjestämältä veneilylomalta täynnä uutta energiaa, ja hän huomaa ensimmäiseksi Theresan kihlasormuksen. Häävalmistelut aloitetaan ja Konstantin yllättää bestman-valinnallaan. Wernerkin haluaisi naimisiin, mutta Doris ei halua kiirehtiä ja hän kärsii, koska ei voi paljastaa salaisuuksiaan. Sen sijaan hän keskittyy Konstantinin tulevaisuuteen ja vaatii tätä tekemään avioehtosopimuksen. Werner taas tekee Gittille työtarjouksen. Tohtori Erhardt näyttää parhaita puoliaan ja auttaa Moritzin uuteen alkuun monella tavalla. Elena järjestää sairaalasta päässeelle miehelle juhlat. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta.

  • 11:00

    Ostos-tv

    Ostos-tv

    11:00 - 14:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.